lauantai 12. lokakuuta 2013

Logistiikka ja aikataulutus

Olen hieman saanut kuulla kuittailuja siitä,etten ole kirjoittanut. Niin se menee. On paljon,  ja  joku jää tekemättä. Huonoa asioidenhoitoa silti.
Elokuun jälkeen on siis tapahtunut paljon. Linjoja on valmistunut, osa tuotteista on ollut tuhannen pitkään jälkitoimituksina, ja ymmärrettävistä syistä kenelläkään ei ole ollut kivaa.
Mikään ei ole kuitenkaan ollut sitä,ettei asioita olisi haluttu hoitaa.
Asukkaille pitää samalla myös nostaa hattua, ja heidän suhtuatumiselleen.  Putkiremontit on hyvä kohta mittaroida omaa suhtautumistaan elämän hankaluuksiin. Monelle tämä voi olla se kaikkein suurin.

Yleisten tilojen hankaluutena on ollut, ja edelleen on - tuo saunojen valmistuminen. Pesutuvan puuttuminen maailmankartalta. Hankalaa, kimuranttia ja  saa otsat hieman ryppyyn.
Mutta, B talon sauna nousee, laatoitukset on pääsääntöisesti tehty, pintaan vähitelleen isketään jo vesijohtoa, että on toivoa joskus päästä suihkuunkin. Niin se mene. Pienin askelin. Urakoitsijalle annettu viikkotoivomus saunomiselle on tarkoitus saada pidettyä. Vahvasti toivon, että siinä pysymme- enkä ole ainoa.
 Samalla tuo pesutilojen valmistuminen helpottaa suuresti sitä,että  asunnot, joissa remonttia tehdään, pääsevät peseytymään asiallisimmissa tioissa. Mutta taas, tilannehan ei ole koskaan ihan reilu. Alkupään ihmiset ovat joutuneet huonommalle hapelle tuossa kohden, sillä olosuhteet ovat olleet huonommat. Kaikki eivät voi kuitenkaan voittaa- eivätkä ainakaan joka kerta. Reilua tämä ei koskaan ole, ja vaikka kuinka pyritään luomaan tasavertaiset olosuhteet kaikille, niin eivät ne vaan aina toteudu.


Ulkona olevat viemärit on kivattu, ja notkoja oiottu, pohjia tasattu. Ihmetelty yhtä sun toista. Ajoittain vain maalaisjärjen omaavana naisena tuossa miesten maailmassa naurattaa ihan pirusti.Oikeasti.
Eri alojen ammattilaiset kun pääsevät saman pöydän ääreen esittämään omia näkemyksiään yhdestä ja toisesta, tai viidennestä ja kuudennesta asiasta, niin  kyllä en voi kuin ihmetellä. Pyöritellä päätäni.
Mutta joka kerta opin jotain, siis uutta- enkä todellakaan pistä pahakseni, tekee minulle oikein hyvää.
Toki kokemus jo vielä  vanhemmasta kiinteistöstä tässä kohden ei ole huonoa, vaan joskus jopa oikeasti tajuan.
Työmaan siisteydestä naputtaminen on jäänyt minun kontolleni välillä. Pojat on poikia, niin se menee, ja periksi en aio antaa, eikä pidä. 
Tilanne on kuitenkin se, että ensimmäisen talon viimeinenkin purkukatselmus on jo tehty, ja viimeinen linja valmistuu 5.12. Lyhyt aika, missä tämä vuosi oikein onkaan?
Mitä kauemmaksi meteli siirtyy omasta rapusta, sen vähemmän tietenkin  mitään remonttiin liittyyvää huomioikaan enää itse.  Rappukäytävät ovat edelleen suojattuna, mikä oikein hyvä on. Vanhat, ikivanhat laatat ovat muutenkin niin huonossa hapessa, ettei tämä sessio ole niiden kuntoa ainakaan parantanut.
Olen ihmeteltävän  vähän saanut negativista palautetta asukkailta, vaikka ihan oikeasti- aktiivisesti vastaan puheluihin ja meileihin, joita tulee.
***
Marraskuussa on yhtiökokous. Urakoitsija ja valvoja on tarkoitus sisällyttää noihin kokouksiin tuolloin, ja saada heidät päivittämään tilanne  ihmisille. Samoin siiä kohden voisi pitää infotilaisuuden toisen talon ihmisille, niin tämä toimisi jotenkin  fiksusti. Siis ehkä?
Logistiikka ja aikataulutjs kun toimii, niin toimii kaikki muukin.

perjantai 9. elokuuta 2013

Jopas jotakin, onpas aikaa taas vierähtänyt, ja melkein jo kesä alussa. 

On ollut ilmeisen paljon kiireitä ja tekemistä, tai sitten vaan asiat ovat jotenkin jääneet.
Remontti etenee, kaksi ensimäistä linja aon luovutettu.
On out plajon hankaluuksia, yhä hinkkaamme muutamia.

Koska vesipisteiden ja sähköjen etäisyyden pitää olla määrä x, ja koska kh tiloihin ollaan haluttu pesukone varaus, on aikamoinen jumppa olemassa. Ja on. Hitto,kun pikkiriikkisiin neliöihin ei vaan tahdo mahtua tavaraa. Ei hemmeti.
Saunan,pesutilan lattia on ed.liian kostea,että päästäisiin laatoittamaan, mutta seiniä onneksi päästään jo tekemään. Ny hyvä, jo on aikakin.


Oessa on kuvaa, jossa valmistuneeseen asuntoon on uusittu enemmän, tai sitten vähemmän. Tai jossa keittiö on uusi, ja toisessa vaan sen ikivanha.

Asuntoja on 95 ja voi hyvää päivää,kuinka paljon erilaisia variaatioita on asunnoissa,ihan kaikesta.
 Minä pääsen näkemään poikkeuksellisen paljon,koska pyrin olemaan kaikkissa purkukatselmuksissa mukana. Tämä on loistava tapa päästä hahmottamaan myös tila, missä taloyhtö noinkuin yleisesti ottaen ihan oikeasti on.

Tämän kautta avartuu tietämys ihan eri tavallakin vain itsekseen miettimällä. Livetietoa, todellakin.Olen edelleen sitä mieltä,että tämä on mielenkiintoista.
Olen kesän aikana myös viettänyt  kesälomastani osan aikaa poikien kanssa aksatyömaalla. Miksi? Siksi?
Olen tuhannen utelias, ja haluan nähdä, mitä j a miten asia menee, toimii. Ja olen minä nähnytkin.
Tämä on niin opettavainen tarina,kuulkaas. Todellakin, ja enemmänkin. Pidän tästä.
Samalla arvostan tietenkin eri alojen  paikalla olevia ihmisiä ainan enemmän.
On kuitenkin jännä,että tässä sama,kuin musabisneksissäkin, niin harva osaa arvstaa niiden mustapukuisten duunia, ja suurempi osa arvistuksesta lankeaa työpöytien ääreen. Tilanteen pitäisi tasoittua, sillä ei ole toista ilman toista, eikä hyvää lopputulosta ilman sitä sujuvaa yhteistyötä, ja molempien puolien kovaa duunia.


Minun asuntoni on luovutettu, joten asiat  ovat  hyvällä mallilla. 

Jotenkin olen nyt paljon enemmän  hoodeilla,kuin tuossa toukokuulla,kun viimeksi päivitin. Kesäloma latasi hieman akkuja, jotka olivatten kyllä aika lopussa.
Nyt on hyvä.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Ensimmäinen koko rappu on nyt työn alla. Rappu, jossa asun. Yhteensä  yksitoista asuntoa. Seuraavasta rapusta yhteisessä linjassa on vielä kolme, neljässätoista mennään. Eri vaiheita, eri kokoisia, erilaisia kylpyhuoneita jo lähtökohditaan. Uudempaa,vanhempaa- märempää ,kuivempaa. Asujia meitä on, koskaan en kuitenkaan nettimaailmassa kerro tarkkoja specsejä- olisi tyhmää. Asujia on. Asukkaita ja osakkaita toki asiat aina kiinnostavat hieman eri tavalla lähtökohtaisesti, tietenkin.
Ei tämä nyt herkkua ole, sanon. Ja taas- minun osuuteni on kuukauden kuluttua valmis, loput seitsemän jatkavat siitä kuukauden eteenpäin. On siinä jätkillä hakkaamista.
Jos he tarttisivat apulaista työmaalle, voisin hyvin mennä kärräämään tavaraa päiväksi tai pariksi. Helposti. Olisi lystikästä. Usein kaikki sellainen on, mikä ei ole pakollista.
 Remonttihan muutoin etenee aikataulussa, mutta nuo saunaosastot. Siitä  idean saaneena järjestänkin saunaillan luonani töissä, koska siihen on mahdollisuus. Työmaallani on kahdet saunat,joten miehet ja naiset mahtuvat hyvin kaikki, ja samalla tulee hoidettua pienimuotoinen infotilaisuuskin, jos vaan ihmisiä kiinnostaa. Ideana hyvä? On, uskon vahvasti siihen. Se, kiinnostaako ihmisiä on toinen juttu, sen he saavat päättää ihan itse sitten. Mahdollisuuden tarjoaminen on jo liennytystä- ja itse ainakin pitäisin tuosta mahdollisuudesta.
Moni on tottunut lenkkisaunaan ja omaan saunavuoroonsa, ja nyt tulee  pitkä tauko  niihin. Miksi en järjestäsi,kun tämä asia kerran sopii työnantajallenikin? Kiitos  hänelle.
 Yritin yöpyä tyttäreni  luona,vietin kaupunkiviikoloppua ja testasin. Ei se ole minua varten. Miten maailma muuttuukaan, j a mielummin olen kotona lian ja pölyn keskellä kuin toisaalla. En olisi voinut uskoa,  että päädyn pitämään tuollaista ratkaisua parempana, niin vain kävi.

Kun katselen pihamaalle, voin vain arvostaa urakoitsijan tapaa ottaa tuotteet lava kerrallaan, ja huolehtia myös omasta vastuustaan ja siitä,että asianmukaisesti tietty aines päätyy vain ja ainoastaan yhdelle lavalle, että pihan oikeastaan ainoa sekajätelava on meidän käytösssämme. Jäte on kallista, todella kallista. Sen eteenpäin hoitaminen siis.
Kannattaa miettiä, minne raha urakassa hukkuu.
Mietin itse jo kuilujen valmistunmista ja parasta mahdolista vastinetta taloyhtiölle. Olen hieman ajatellut, että jos kuilut, raput valmistuvat kuukauden tai kuuden viikon välein valmiiksi, niin fiksuin ratkaisu olisi kasata hallituksen aktiivit ja yhden rapun aktiivit, ja aina rappu kerrallaan pestä itse nurkat.  Mielummin ne tuhannet eurot, mitkä  tulevat kustannuksina ylimääräisistä- ja lisäpesuista ja millon mistäkin, käytettäisiin lainan korkoon tai johonkin yleishyödylliseen, tai pidettäisiin kassassa. Kymmenen rappua on paljon. Ja yleiset tilat. odella paljon, sanon minä.
Tämän asian ajaminen asukkaille onkin toinen juttu,mutta jos jokainen antaa kaksi tuntia yhden kerran puolentoista vuoden aikana taloyhtiön hyväksi aikaa, ja tekee talkootyötä- se ei ole ihan kamalan paljon se. Mielestäni.

Mutta, mikä on yhdelle vähän, on toiselle ylitsepääsemätön asia. Ja se on  hyvä niin, jokainen tekee omat päätöksensä itse.

Yllätyksiä Eipä oikeastaan.
Saunan puku,pesu- ja saunatilassahan on valu tehty- ja nyt kuivatellaan. Rakennamme siis jo uutta- ja s e on aina hyvä asia se. Tuntuu,että joku nousee, ollaan voiton puolella- juna kääntyy parempaan suuntaan.
Kun eka kuilu on valmis, yleiset tilat ovat myös aika pitkälti ja juna jatkaa kulkuaan sen jälkeen. Sitten tulee pelkkää toistoa. Kh rakenteet ovat kutakuinkin samoja, ongelmat linjoissa toistuvat, pohja ja pintalaatan rakenne alkaa selvitä ja kutakuinkin samalla tavalla kavalasti on betonissa piilossa vesiputkia.  Kaikki selviää.

Yksi asia kerrallaan.

Mieleni on hyvä, olen iloinen, jos koko talo kestää- ja mikään ylätyksellinen putkirikko ei tule ja sotke kuvioita. Putkisto vetelee nimittäin ihan viimeisiäänja hyvällä tuurilla vaan päästään maaliin ilman suuria vaurioita ja  niistä koituvia suuria kustannuksia.
Pessimisti? Realisti, ja olen aina sitäpaitsi optimistinen.

Hallituksen kokous on tänään, viime viikolla oli työmaakokous numero neljä. Muutama helpohko asia on vaan esityslistalla, joten nopeita ollaan tänään.
Ilta  s e on kuitenkin,kun kotiin taas ehtii.


lauantai 4. toukokuuta 2013

Narukerän pitäminen käsissä

Kotona on muoviseinää. Kotona on uusille sähköille tehtyjä läpivientejä- siis urakan mukaisia. Vielä ei ole vientejä ylimääräisistä töistä- joita tetätän. Kun ne roilotaan, on  asunto täynnä betonia.
Suussa maistuu pöly, ja iholta katoaa ihon oma rasvakerros- tällaista on elämä allergisena,astmaatikkona putkiremontin keskellä. Näin se menee.
Ei ole ihan juhlaa. Ei todellakaan.

Työmaalta unohdin eilen ottaa  mukaan akkukoneen,että saisin purettua eteisen seinän, mutta jos tänään? Se on sellaienikuisuusprojekti täsäs minulla, mutta ehkä se jonain päivänä tuosta kaatuu. Vaikka tänään? Edes osin?  Gyproc on helpompi edes yrittää ottaa ruuveista irti,,kun  lähteä moukaroimaan sitä kipsilevyä. Sen pölyn kanssa ei vaan voi olla, s eon tosi paha. On sitten hengityssuojia tai ei, ei auta.  Olen yrittänyt, siksi tiedän näin vahvasti.
Erehdyksen kautta  nämä oppii, minä mitään sanomalla opi.

Eni vikolla oln taas fiksmpi,ja tiedämme, mitä ja mitentuleekäymään tuolla saunaosastolla, ja mitä millaisiin pasumahdollisuuksiin pääsemme tontilel tulevien konttien kanssa. On paska tilanne,kun saunat ovat niin mräärt. On inhottavaa, kustannuksia lisäävää- ja raivostuttavaa muutenkin, kun aiataulussa emme pääse pysymään tuon märkyyden takia.
Tämä minun kuiluni on vlmis 21.6, ok- sitä en epäle. Seuraava nousu, joka lähtee kanssamme limittäin, lähtee 20.5 ( muistaakseni). Siinä nousussa on yksitoista asuntoa, sillä nousut ovat hteset kahdessa rapussa. Asukkaiden selvittäminen, kuinka paljon tänne meitä jää- määrittelee pesukonttien määrän/wc pyttyjen lukumäärän.  Astiatkin pitää päästä pesemään.Tietenkin. Osa   ( vai onko kaikki?)konteista on kuitenkin vuokrattava kolmen kuukauden sopimuksilla, ja siinä  ajassa tosellakin saamme jo saunat käyttöömme. Niin on kai sitten toimittava.  Tällä hetkellä meidän nousulamme on käytössä taloyhtiön yksi asunto, ja homma toimii ihan ok, sillä meitä on vain neljä. Yksi on taloyhtiön asunto, yhdessä ei asuta, yhdessä asuu vanha pariskunta ja sitten mie.  Seuraava on vaikea.

Tämän narukerän  pitäminen käsissä, asioiden jouhevasti eteenpäin juoksuttaminen on haastavaa- siksi varmaan siitä niin paljon pidänkin.  Se vaan on kovin mieluisaa.

olen edelleen hyvinkin sitä mieltä, että saamme tehdä tätä hyvien tyyppien kanssa. Asenne on se, joka ratkaisee. Osan  nimistä olen jo  oppinut, on mukava puhuutella työmaalla olevia miehiä nimeltä . Tuntuu  jotenkin  oikealta. Kuvittelen olevani tervetullut käymään kahvihuoneessa, minä en käy siellä kyttäämässä ja mittaamassa kahvitaukojen pituuksia, ei ole minun asiani- eikä mitään syytä moiseen.  Sujva yhteistyö on kuitenkin se, joka ratkaisee, mitä ja millainen tämä aikamme yhdessä on. Elokuuhun 2014 on aika pitkä aika. Kun  kesä on ohi, remontti siirtyy koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi itsestä. Sen jälkeen on hepompi toimia, kun vesi virtaa, ja omat tavarat löytävät taas paikkansa, ja työmaatoimistoa ei tarvitse liimata eteisen seinälle,kuten nyt. Siellä ne ovat- kaikkien asuntojen suunnitelmat. Ihan vain siksi,että näin kykenen seuraamaan, mitä tapahtuu, vastaamaan kysymyksiin- joita esitetään, olemaan kartalla. Inhoan ajatusta,etten tiedä jotain.Ei sovi minulle.
****
Monen asian kanssa on kuitenkin nyt tosi hyvin,olen iloinen siitä. Suuria takapakkeja?
Maa routii tänä vuonna ihan älyttömästi- onneksi helpottaa jo, piha-alue on ollut niin monttuinen,että sitä ollaan jouduttu tuumaamaan. Avamista,tasaamista, maan pois kaivamista- mutta kun piha-alue on tulossa PTS suunnitelmassa vasta joskus,ei kannata  uhrata kuitenkaan rahaa enempää,kuin pakollista nyt- mihinkään. Tehdä toki tarpeellisia ja vastaantulevia, piha ei sitä ole.  Kun halvalla ja pikaisesti  ei kannata tehdä, niitä remontteja on nähty, niitä on tehty. Monesta maksaa kalliin hinnan sitten jälkikäteen,kun joutuu tekemään uudelleen.

Taidan lähteä hakemaan kahvivettä tuolta alakerran tukikohdastani.

torstai 25. huhtikuuta 2013

 Laadullisesti huonot  kuvat tällä kertaa, mutta niin on osin nuo paljastuvat näkymätkin viemäröinnin osalta. Vanhaa, puhkikulunutta. Sanon,että on jo aikakin tämän remontin, vaikka se edelleen ainakin allekirjoittanutta jopa hirvittääkin.
Ei tämä se maailman paras setti asumisessa ole, ei lain.  Ensi maanantaina alkaa huoneistojen osalta tuo purku, joka tarkoittaa mm.sitä,että poijat astelevat minun asuntooni puoli seiskalta. Karkaan sitä ennen kaiketi töihin!
Purkukatselmuksen yhteydessä saimme urakoitsilta muistilapun, kuinka toimia, ennen remonttia. Miten valmistella asunto remonttiin.
Tyhjennä eteinen.
Mieti eteisen  laput ja niiden korkeudet- jos roikkuvia- ja jos esmes keittiöremppa tehdään- kuten minulla.
Tyhjennä kylppäri ja wc tila tavarasta, muutoin niitä ei enää ole. Asukkaan pitää muistaa oma velvollisuutensa, silä kaikki tekemätön hidastaa  koko työtä- koko taloyhtiön osalta, oskaan kyse ei ole vain yhdestä asunnosta.
Tämä on ketjureaktio.
Tuuppaa johonkin nurkkaan itse itsellesi '' Postilaatikko'', jonne kaikki  talouteen saapuva posti voidaan nakata.
Suojaa omaisuutesi.  Tietenkin arvokkaammat pois silmistä- ja piiloon, sillä aina on vaara- vaikka kuink aollaan huolehdittu työmaan turvallisuudesta ja lukituksista,että jotain tapahtuu. Aina on.
Mieti sähkölaitteet. Pakastin, jos mahdollista,sulata.  Aina helpompaa. Samoin poistuu riski tuotteiden pilalle menemisestä- se  ei ole urakoitsijan vastuulla.
 Vaatteet on kimurantti juttu? Vaikka teippaat vaatekaappisi, niin kun betonipölystä on kyse, niin terve. Ei ole paikkaa, minne se ei mene. Rakenteiden raosta, alipaineen takia, mistä tahansa. Ei ole  kohtaa huoneistossa, johon pöly ei yllä.
Tärkeimmät asiattuon täihin, tai laitan ilmatiiviiseen laatikkoon, ja teippaan muovilaatikon reunat vielä. Silloin olen tehnyt kaiken voitavani ja suojaus toimii, muutoin ei.
Minua mietityttää kovasti ja eniten se,onko minulla ja sähkösuunnittelijalla kaikki ok? Muistinko kaiken? Mitä minä oikeastaan teinkään? Minne minä halusin ja mitä- se on helpoin asia, sillä olen piirtänyt todellakin tusseilla seiniin.
Mutta kysyinkö,muistinko silti?
Jos on mahdollista,ehkä en sittenkään karkaa töihin, vaan olen kotona, ja varmistan,että kaikki on kunnossa- ja vastaanotan poijat itse. Kuka tietää?

Tilannehan muuttui ihan kokonaan,sillä pätinkin jäädä kotiin asumaan remontin ajaksi. Miksi? Siksi.
Olen neljäkymmentäviisi vuotias, ja minulla ei kestä hermon edes oman tyttäreni luona asumista. Olen liian mukavuudenhaluinen ja itsellinen. Pystyn paremmin kontrolloimaan tehtyjä asioita, olemaan tarvittaessa paremmin saatavilla, ja varmistaa ettei typeriä infokatkoja tule.
Tilannetta helpottaa se,että olen asunut yhden remontin ja tiedän kuinka paskaa se on. Tämä on enää pikkujuttu, kuitenkin.
Minun asuntoni suurin tekeminen keskittyy sähköihin ja niiden roiloamiseen, ja senkin olen suunnitellut helpoksi. Se on se likaisin asia myös. Ei keittiön  rakentaminen kummoinen juttu ole verrattuna siihen,että Hilti uppoaa kaksikymmentä senttiä alaspäin omassa asunnossa. Silloin tietää olevansa.

Ennen kaikkea minua ärsyttää suuresti, jos olen itse jättänyt jonkun asian epäselväksi. Ettei iskuryhmä tiedä- mitä,kuink aj miten asia tulisi hoitaa. Silloin on aina vaara,että menee asia kurttuun ja sukat myttyrälle. Ja kenen syy? Haluaisin sanoa,että olosuhteiden,mutta joudun ottamaan peilin käteeni ja toteamaan,että ihan oma..
Ruutupaperilla on talouslaskelma, joka ei pidä paikkaansa. Onneksi kevät on hyvää,oikein hyvää aikaa paastota ja kiskoa vyötä tiukemmalle.
Remontointi on kallista. Raha kannattaa käyttää hyvin,kun sen tekee.
Kotitalousvähennyskannattaa muistaa käyttää- vaikka on erehdyttävää luulla,että jos yksinasuva maksaa 2000e tänä vuonna työn osuuksia erilaisista laskuista, niin saisi tuon saman hyödyn ensi vuoden verotuksessa. In your dreams.  Sivuilta kannattaa tsekata tuo kaava, itse asiassa hyötyosuus on siis tuo sivuilla mainittu 45%. Sanonko, mistä on kotoisin tuo asia!
Tarkkana saa olla, todella!
Senpä takia jokikinen työnosuudesta kertova kuitti ja lippulappu kannattaa pitää tallessa, ja liittää ilmoitukseen. Tai sitten- kun remontti on ohi, käydä verotoimistossa lasketuttamassa uusi prosentti itselle, ja ottaa tuo verohyöty sman vuoden aikana itselle käyttöön.
Itse käytän sen aina seuraavana vuotena.
Sitten mietitään, miksi harmaa talous kukoistaa, ihan ministeritasoa myöden.

Onneksi osakas on kuitenkin enemmän ja enemmän vastussa tekemistään.

Tuolta paras ja ajantasalla oleva tieto oikeastaan mihin tahansa kiinteistössä askarruttavaan asiaan.


perjantai 19. huhtikuuta 2013






Ohessa tuoreimpia kuvia.  Pari viime viikkoa on ollutniin täynnä yhtä ja toista,että hyvistä aikeista holimatta on se ollut aina tmä blogi,joka on jäänyt päivittämättä. Takana on ensimmäisen nousun  purkukatselmukset,  merkityty lisätyöt asuntoihin, valitut kalustaat ja  kellarissa tehtävt työt aika pitkälle on saatu valmiiksi. Oli kiva tulla eilen himaan, kun tajusi,että meillä toimii nyt tuo rappukäytävässä  liiketunnistimeen sidotut uudet valot. Oikein hyvä.
Näinä päivinä ,kun energiatehokkuudesta puhutaan paljon pitää tehdä ratkaisuja,jotka kertakustannuksena voivat olla himppasen kalliimpia, mutta jotka pitkässä juoksussa maksavat itse itseään takaisin. Ja, pitää ajatella hieman tuota asiaa muutenkin, vaikkei se takaisinmaksu niin kova olisikaan. Hiilijalanjälki, käyettty energia, kaikella on väliä. Kun päästään tuohon vesimittareiden asennukseen ja kaksihuuhtelu-pyttyyn, niin ensimmäisen kahden vuoden aikana on supermielenkiintoista nähdä- mitä tapahtuu vedenkulutukselle. Ainakin omassa taloudessani se tulee laskemaan. Jo sen takia, että keittiöön tulee tiskikone. Astioita riittää niin,että kone täyttetään täyteen ja tiskataan sen jälkeen- Minun taloudessani tämä tarkoittaa kerran viikossa pesua. Vesimäärä, joka menee- on paljon pienempi kuin se,että joskus -tunustan siis julkisesti- tulee tiskattua ne kahvikupit ja käytetty salaattilautanen kylläjuoksevalla vedellä. Kolmessa päivässä menee siis vähintäänkin se määrä noissa jo,kuin koneellisessa kerran viikossa. Fakta. Tuo kerrottuna viikoilla vuodessa on säästö jo aika iso.
Pienistä asioista tämä lähtee liikenteeseen. Muutos!

MInun kotonani on keittiön seinät jyrsitty, ja mietitään sähkösuunnitlemaa keittiöön. Sähkösuunnittelija on sanut paperrtit, ja hän pähkäilee,että mihin kohtaan sähköt asennetaan, että mikään ei näy. Missä ne kulkevat parhaiten piilossa? Minkä takana, minne upotetaan ja mitä. Laatta 60x60 ei annan nimittäin yhtään anteeksi mitään,eikä siihen tehdä turhia reikiä, laatta tarvitsee timantin.
Keskuspölynimurin poistot on rappukäytävään vedetty, koko rappu matotettu, ja piha tasataan karkealla soralla piakkoin, jyrätään ja ajetaan päälle hienompaa maa-ainesta. Näin ollen ympäristö siistitytyy, sillä voi hyvää päivää- kuinka paljon paskaa on kaikki paikat kantautuneet täyteen. Menee hermo yhdellä jos toisellakin.
Kun päästään rakennusaikaan, niin talossa on sekä normaali siivous,että perjantaisin urakoitsijan puolesta siivooja, joka on paikalla siinä rapussa,missä nuo  raksaduunit tehdään. Näin ollen meillä on mahdollisuus säilyä täyspäisinä. Ehkä.
Saunojen osalta on suunnittelu saatu valmiiksi,siellähän nyt siis tapahtui lennossa muutoksia, otka katsottiin tarpeellisiksi,  tai  voisiko sanoa nyt mahdollisiksi, koska tilanne oli mikä oli.
Hassua on se,että koko ajan tulee vastaan seiniä, jotka ovat erilaiset,kuin pipirrettynä kuviin on.
Koko ajan tulee vastaan kaikkea muuta,kuin mihin suunnitlemat ovat pohajutuneet. Hämmentävää, miten kirjattuna on niin paljon suorastaan väärää tietoa vuodelta 65.  Kun on kyse seinistä- niihin tehtävistä läpivienneistä, tai lattiarakenteesta, ja sen  olemisesta kaikkea muuta,kuin piirrettynä on- aiheuttaa se muutostöitä =  ylimääräisiä kustannuksia.
Vaikea yhtälö, jota joutuu toki selittelemään taloyhtiölle seuraavassa yhtiökokoukselle.
Mutta, tässä tullaan taas siihen,että kuitenkin itse uskoo ja luottaa siihen,että taloyhtiössä ihmiset haluavat ,että toimitaan, mikä on oikein. Kukaan ei halua, että tekemällä juosten kustua joku paikka -esmes saunatilat- tulee tehtyä huonosti, ja laatat irtoavat kolmen vuoden kuluttua. Se on taas kalliimpaa se.
***
Taidan mennä tänään kierrokselle tuonne alakertaan katsomaan, missä oikein ollaan menossa. Kuvantamaan tämänhetkisen tilanteen. Sitä enenn lähden hakemaan oman keittiön lattiani Tammer-Lattiasta. Suosittelen paikkaa lämpimästi. Palvelu toimii aina, tarvittaessa asennus- eikä koskaan mikään ole vaikiaa. Näin ainakin itse olen kaikkina näinä aikoina sen todennut. Olen käyttänyt tuota paikkaa niin työmaan kautta,kuin jo aikaisemminkin kotiini. Muualta en ole lattiaa hakenutkaan, ei ole koskaan ollut tarvis.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Juupa juu.  Aika paljon pitäisi saada pristettua lyhyeen aikaan. Olla tyytyväinen,kriittinen- mielummin yhtaikaa.
Muistuttaa kyselijöitä heille tärkeitä asioista purkukatselmuksessa, joka ensimmäisillä on siis 16.4.

Tarvitsetko sen korkeamman pöntön? Tartuntakahvan? Tarvitsetko lisää sähköpistokkeita? Haluatko paneelikaton?
Mukavuuslämmitys kylpyhuoneeseen ?
Oskarinoksa ?
Jokaiselle työlle-tuotteelle- niiden yhdistelmälle  on olemassa hinta, joka listassa on. Rasti ruutuun periaatteella voidaan todentaa tarve, määritellä tilassa paikka, ja joku asia liikahtaa. Eteenpäin.

Jokaisen työmaan varjopuoli,eli  epärehelliset ihmiset ovat löytäneet meidätkin.  Joudumme tehostamaan omavalvontaa, joka onneksi on helppoa,sillä talojemme muoto ja ikkunoiden suunta avittavat paljon.
Lisäksi se,ettei taloyhtiö ole kovin iso- kuitenkaan- ja on helppo todentaa taloon kuuluvat ihmiset ja he, joila ei ole mitään asiaa.
Joskus saattaa olla jopa sillä tavoin,ettei sitä väärinkäytöstä tarvitse etsiä edes omaa peää pidemmältä. Kaikki on mahdollista, senhän me tiedämme. Ovien lukitukset,oman ympäristön tarkkailu ja muutama oikein asetettu kamera takaavat aika paljon.
Lisäävät toki turvallisuuttakin. 
Typerää- ja valitettavaa, mutta tarpeellista, tuo kyttääminen. Kytätään sitten, sillä liian helpoksi ei kannata tehdä asioita.